sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluna miehet saavat miehistyä

Joulun aikana on helppoa olla tyytyväinen saamiinsa alakerran värkkeihin. Ei siksi, että niitä olisi silloin mukavampi hypistellä kuin muulloinkaan, mutta johtajaksi syntyneen miehen syntymäpäivän kunniaksi järjestetty juhla korostaa joka tavalla miehenä olemisen hyviä puolia. Eikä vähiten siksi, että joulun yltäkylläinen hiilarifiesta ei tuota ainuttakaan ristiriitaista ajatusta itsetietoiseen maskuliinisuuteen pyrkivässä äijäfilosofiassa.

Mitä enemmän syön kinkkua, suklaata, laatikoita, rosollia, silliä, kananmunaa, mätiä tai niitä lukemattomia makeita herkkuja, joita useimmiten naiset valmistavat muita kuin itseään varten, sitä paremmin jaksan kasvattaa lihassoluja heti tapaninpäivänä, mutta vaikka en jaksaisikaan, naiset muistuttavat minua pullottavien miehen ruumiinosien positiivisista mielikuvista. Sen sijaan, että naiset toruisivat paksun vyötärön terveysriskeistä, he joutuvatkin nopean ja todennäköisesti tiedostamattoman pelkoreaktion valtaan. Nainen samastuu äkillisesti neuroottisen oloiseen ahmimiseeni ja huomaa, että hänen oma lihomisensa on riski femiinisen roolin jatkuvuudelle, jossa naisen kuuluu olla pieni, hento ja vähäruokainen. Näin minä saan jouluna kaikki parhaat konvehdit, kinkun mehukkaimmat osat ja jälkiruoista rasvaisimmat. Talon naiset ovat tyytyväisiä omaan jouluunsa, kunhan pystyvät laskemaan, että olen syönyt heitä enemmän

Samalla kun nautin jouluateriasta, talon naiset kituvat laihdutusajatuksissaan ja sitten on minun vuorona muistuttaa, että kyllä naisellakin saa olla lihaa luiden päällä. Tämä ei tietenkään ole totta ja kiirehdin tapaninpäivän salille muistuttamaan itseäni naisista, joiden pakaroista huomaa heti heidän jättäneen väliin jouluna kaiken muun paitsi kastikeettoman kalkkunan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti