torstai 13. joulukuuta 2012

Ei Crossfitin takia vaan naisen itsensä hyväksymisen vuoksi

Kaveripiirissäni on paljon naisia, jotka harrastavat kehonrakennusta. He itse kutsuvat lajia Body Fitnekseksi erotuksena lajeista, joissa lihakset halutaan mahdollisimman suuriksi. Ajatuksellisesti kyse on samasta harrastuksesta, koska harjoittelun ainoana päämääränä on kehonmuokkaus suuntaan tai toiseen.

Kun päämääränä on kehonmuokkaus, kaikki muut harjoitteluun liittyvät motiivit ja tarkoitusperät tulevat vähemmän tärkeiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kehonmuokkauksen lupaukset paisuvat suuremmiksi hyvää elämää koskeviksi lupauksiksi. Viaton kuntoseurantablogi muuttuu helposti uskonnolliseksi Ostos-TV:ksi, jossa julistetaan kehonmuokkauksen olevan paljon enemmän, mitä se alunperin oli.

Kaikki harrastukset voivat muuttua elämää suuremmiksi, mutta useimmilla toiminnallisilla lajeilla on selkeitä eroja verrattuna kehonmuokkaukseen. Viisi yhdysvaltalaista naista kertovat http://www.youtube.com/watch?v=5zvqNHDTf8Y miten toiminnalliseen liikuntaan liittyvät päämäärät muuttavat minäkuvaa ja auttavat siirtymään kauemmas kehon jatkuvasta tarkkailusta.

"Don't worry about what your body is going to look like. Just worry about your diet. Worry about things you can control and it'll end up being exactly what you want"

Naisten osuva huomio ei tarkoita, etteikö päämäärätietoisella kehonmuokkauksella voisi saavuttaa vartalon rakennuksen kannalta selkeämpiä tuloksia kuin toiminnallisella harjoittelulla. Kun ihminen ja tässä tapauksessa nainen alkaa 'tehdä', 'toimia' ja harjoitella toiminnallisten periaatteiden mukaisesti, hän vain unohtaa tai muuttaa aiemmat kauneusihanteensa.

"There's this woman in a magazine. This small, tiny little waify thing, a lot make-up covering their face. I thought that was beauty.....beauty is part of strength and fitness (doing things)"

"...performance goals are going to get there faster which is going to get you to what you want to look like"

"...you're very proud of what your body can do"

Naiset tuskin aloittivat kehonmuokkausta näyttääkseen samalta kuin nykyään, koska heidän crossfitvartalonsa eivät muistuta lehtien naisihannetta. Toiminnallinen harjoittelu muutti heidän naiskuvaansa, jolloin naiset alkoivat korostaa enemmän tekemistä, aikaansaamista ja aktiivista itsensä kehittämistä. Samalla keho alkoi näyttää hyvältä.

Tekemiseen eli voimaan, nopeuteen, kestävyyteen, liikkuvuuteen tai tekniikkaan liittyvät päämäärät muuttavat minäkuvan ja liikunnan luonteen lopullisesti. Kehonmuokkauksen paikka selkiytyy ja keho kytkeytyy osaksi omaa personaa, jossa henkinen voima tarkoittaa muutakin kuin kykyä odottaa tulosten näkyvän peilistä.

Seuraukset näkyvät toisaalta niin, että nainen osaa yhä luottavaisemmmin asettua katseen kohteeksi salilla ja vaikka soidinmenomarkkinoilla. Aikaisemmat, usein neuroottiset tuntemukset oman kehon epätäydellisyydestä ovat poissa.

Toisaalta nainen tuntee selkeämpää kontrollia omasta elämästä, koska voimakas, kestävä, liikkuva, nopea, notkea; yksinkertaisesti tekevä nainen siirtää liikuntaan liittyvät asenteensa osaksi muutakin elämää. Näin Crossfitistakin tulee lopulta elämää suurempaa, mutta naisen omilla ehdoilla.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Jos bodaus ja crossfit menisivät naimisiin...

Tiedättekö ne naisten harrastamat sulhasehdokkaiden ominaisuuslistat, joita tyttöjenilloissa käydään läpi kohta kohdalta, ja itketään kun sopivaa prinssiä ei ole vielä löytynyt? Samaan aikaan tavataan, ihastutaan ja aletaan seurustella listoille vastakkaisten miesten kanssa ja lopuksi kaikki onkin kohtaloa ja rakkauden mystistä leikkiä.

Aletaan ihan hupsuiksi ja kuvitellaan argumentin vuoksi, että naiset todella löytävät miehet ominaisuuslistojen perusteella. Yritetään samalla fixata yhteen kaksi modernien jumalten lajia: Crossfit ja Bodaus.

Annetaan Crossfitille nimeksi Chris ja Bodaukselle Bob, koska on jännittävää käyttää blogitekstiä deittipalstan lisäksi vihreän vouhotuksen edistämiseen.

Chris haluaa tulla parhaaksi kaikessa mahdollisessa. Hän on siinä mielessä itsekeskeinen, että ymmärtää kaikkien omat yksilölliset lähtökohdat ja haluaa kilpailla itseään vastaan. Samalla hän haluaa kuitenkin vertailla itseään muihin, sillä se on ainoa tapa asettaa itsensä paremmuusmittareille. Keho on Chrisille enemmän tai vähemmän välinearvo.

Bob haluaa näyttää parhaalta mahdolliselta. Hän on siinä mielessä itsekeskeinen, että haluaa muiden ihailevan itseään ja kadehtii samalla muiden parempia lähtökohtia. Toisaalta Bobin esteettisempi asenne tekee Bobista sosiaalisemman ja riippuvaisemman muiden mielipiteistä. Bob kuvittelee sen olevan heikkous, vaikka Chris näkee Bobin itseään empaattisempana.

Chrisille itsensä kehittäminen on laskemista ja luokittelua. Hän asettaa suorituksia erilaisiin kielellisiin ja matemaattisiin tasoihin. Chrisiä kiinnostaakin elämässään suoritukset ja suoritustulosten laskeminen. Hän on insinööriluonne, joka ei siedä epäjärjestystä.

Bobille laskeminen on välinearvo ja häntä kiinnostaa suoritusten lopputulokset ja niiden esteettinen arvo. Bob laskee suorituksiaan saadakseen paremman visuaalisen kokemuksen itsestään ja hän on  taiteilijaluonne, joka ymmärtää elämän olevan viime kädessä pelkkiä kokemuksia.

Chris antaa periksi, kun suoritus on ohi. Hän etsii uuden haasteen ja aloittaa elämänsä aina uudelleen. Hän kestää hyvin epäonnistumisia, koska haasteita on useita. Silti ainainen haasteiden etsiminen turhauttaa.

Bob kuvittelee, että häntä ohjaa sankarillinen ajatus ihmisen ikuisesta keskeneräisyydestä. Silti hän varjelee mielessään ajatusta, että pääsisi joskus "eläkkeelle". Bob ihailee Chrisin "haasteita" koska Bobille haaste tarkoittaa jotain täydellistä, "elämänkokoista" eli kaikkea mitä Bob on ja voi olla. Bobin liian suuri "projekti" muuttuu helposti pakkomielteeksi ja henkisiksi ongelmiksi.

Bob turhaantuu itseensä nopeammin ja saattaa jopa muuttua Chrisiksi.

Johtopäätökset:

Bob tuo suhteeseen Chrisin kaipaamaa empatiaa ja sosiaalista virettä.
Chris tekee Bobista rauhallisemman ja rationaalisemman ja opettaa parempaa suhtautumista uusiin haasteisiin.

Bob opettaa Chrisille sitoutumista ja uhrautumista.

Bob vie Chrisin oopperaan ja auttaa Chrisiä löytämään intohimoisen puolensa. Chriss pitää puolestaan tunteellisemman Bobin järjestyksessä ja pitää huolta, että parin kotitalous välttää ailahtelevan ihmisen tyypilliset kriisit.

Bob kertoo Chrisille, että suhdetta pitää katsoa kokonaisuutena ja mahdolliset kriisit pitää aina suhteuttaa suhteen kokonaissymmteriaan. Hauista voi olla helpompi kasvattaa kuin leveää selkälihasta.

Chris haluaa aina selvitä suhteen kriiseistä pätevästi ja hänen maalaisjärjestään voi olla hyötyä, kun Bob pitää ahmismispäiviä ja saa itsetuntokriisejä. Toisaalta Chrisin pitää opetella empaattisuutta, koska Bob on herkkä.

Kaiken kaikkiaan voimme sanoa, että Chris ja Bob täydentävät toisiaan, mutta vain jos molemmat ovat valmiita joustamaan jyrkimmistä päähänpinttymistään.

Toisaalta Chris ja Bob käyvät molemmat aivan liikaa salilla ja heidän suhteensa saattaa kriisiytyä pelkästään palautusjuoman saatavuuden perusteella.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Miten bodari voi välttää tuhoavat ylilyönnit?


Ihmiskehon lihakset ovat yksi universumisen ihmeistä. Niiden kasvattaminen on raskasta uurastusta, jossa henkisillä voimavaroilla on erityisen suuri merkitys, sillä keho kieltäytyy jatkuvasti kasvamasta. Kun lihassolut vihdoin suostuvat pullistumaan, voidaan rehellisesti puhua sankaruudesta.

Välillä klovnibodaajat erehtyvät sekoittamaan sankaruuden egonsa ominaisuudeksi. He kuvittelevat lihasten peilaavan heidän paikkaansa yhteisönsä hierarkiassa. Toisaalta he saattavat arvioida yläkanttiin oman arvonsa, mutta sitäkin useammin he unohtavat sisäisen sankaruutensa ja ulkoistavat itsensä sieluttomaksi peiliksi, josta muut voivat katsoa itseään.

Tuloksena on lapsellista egoilua ja itsetuntokriisejä, jotka purkautuvat tuhoisilla tavoilla.

Klovnina velvollisuuteni on huolehtia muiden klovnien hyvinvoinnista, joten olen koonnut listan asioista, jotka bodaamiseen vakavasti suhtautuvien pitäisi muistaa pysyäkseen järjissään:

1. Malli ei ole sankari.

Sankaruus on aina toiminnallista. Itsensä esittely, peilailu ja esteettiset kokemukset ovat toimintaa, mutta ne rakentavat sankaruutta vain välillisesti. Todellinen bodari tavoittelee parempaa kroppaa tietoisena pinnallisten elämysten petollisesta luonteesta. Bodarin elämä jaetaan usein syömiseen, nukkumiseen ja treenaamiseen, sillä askeettisuus auttaa nauramaan elämän näennäisille päämäärille.

2. Egon on tarkoitus tasapainottaa, ei syödä kaikkea.

Egon avulla pystymme suhtautumaan rakentavasti yhteisön ja viettiemme ristiriitaisiin vaatimuksiin. Liian suuri ego syö viettien bodaukseen tarkoitetut voimavarat ja halveksuu läheistemme merkitystä. Nöyryys tarkoittaa kykyä muutella egon osuuttaa omassa toiminnassa. Liian suuri ego estää sitoutumasta pidempiaikaisiin bodausprojekteihin.

3. Steroideilla unohdetaan matkan tärkeys

Bodausideologiat korostavat päämääriä eli erilaisia pisteitä ajassa, jolloin lihakset ovat "riittävän suuret"  rannalle, nakkiokioskin rähinöihin tai bodauskisoihin. Nämä päämäärät on aina nähtävä keinoina säädellä salille menemisen motivaatiota, ei syinä harrastaa bodausta. Hormonit tekevät bodaajasta päämäärän uhrin, jolloin hän helposti unohtaa sankarin olevan aina matkalla.

4. Sankaruutta on monenlaista

Kaikkia ei kiinnosta lihakset. Tämä ei johdu siitä, etteikö lihasten hankkiminen olisi ikuisesti hienoa ja sen arvoista, mutta bodauksen sisäinen maailma ei aukene jokaiselle. Sankariksi voi tulla muillakin tavoilla ja siksi lihakset ovat pelkästään bodarin sankaruuden ulkoinen tuntomerkki.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Bodaavaa naista ei voi esineellistää


Bodaus ratkaisee monia tärkeitä kysymyksiä yhteiskunnassa ja henkilökohtaisessa elämässä. Yksi päätehtävistä on ehdottomasti bodauksen tasa-arvoistava vaikutus, joka ei pysähdy hyvinvointivaltion perinteisiin keinoihin: tulonjakoon, koulutukseen, työmarkkinoihin ja palkkapussin kokoon. Bodaus tasa-arvoistaa ihmisen kokemusmaailman sekä poistaa naisen ja miehen välisistä suhteista ikivanhan kiusanhengen, esineellistämisen.

Tasa-arvon ongelmana on modernissa Suomessakin naisen kokemus itsensä menetyksestä tilanteissa, joissa nainen kohtaa sukupuolisen katseen, puheen tai teon. Feministit analysoivat tilannetta naisen subjektiaseman anastamisena, mutta käytännössä harva mies kokee varastavansa naisen identiteetin tuijottaessaan tämän tissejä. Siksi kyse on naisen kokemuksen rakenteellisista ehdoista, joka muokkaa tisseihin kohdistuvasta katseesta persoonallisuuden hukuttavan aseen.

Bodausideologia muuttaa tämän kaiken tekemällä esineellistämisestä yksilön oman asian. Sen lisäksi, että bodauksessa esineellistäminen on sukupuolesta riippumaton asia, persoona asettuu terveemmällä tavalla osaksi ruumista ja sen hyvinvointia. Moderni erottelu mieleen ja ruumiiseen ei pääse vieraannuttamaan toimistotyötä tekevää kansaa yhtään enempää. Katseen kohteeksi asettumisesta tulee arkipäiväistä ja palautetta otetaan vastaan paremmalla henkilökohtaisella suodantamenetelmällä.

Tämän vaikutuksesta naista ei voi enää "yllättää" katsomalla hänen tissejään, sillä nainen tiedostaa selkeämmin olevansa samaan aikaan ihminen ja nainen, katsoja ja katseen kohde sekä persoonallinen, mutta täysin lihallinen olento.

Seuraukset näkyvät kaikessa mitä nainen tekee. Nainen voi olla sukupuolinen olento ja ihminen samaan aikaan. Hän voi laittaa tissipaidan, nauttia seksuaalisesta huomiosta ja silti puhua fysiikan standardimallin heikkouksista. Hän voi hankkia ja yhdistellä sukupuolisuhteita ja ystävyyssuhteita pelkäämättä huoran leimaa. Hän voi olla äiti, vaimo ja työssä käyvä kansalainen ilman, että rooleja pitäisi laittaa moraaliseen järjestykseen.


maanantai 7. toukokuuta 2012

Solarium on jumalanpilkkaa

Kaikki tietävät solariumin käytön olevan yhtä epäterveellistä kuin auringonotto oikeaan aikaan kesäkuumalla. WHO julkisti viime vuonna tutkimustulokset, joissa solarium yhdistettiin melko kiistattomasti ihosyöpien kehittymiseen. Silti useimmat ihmiset käsittelevät solariumia ja auringonottoa terveyden kannalta täysin eriarvoisina rusketuksen hankkimisen muotoina.

Osittain kyse on solariumin ja auringonoton käytännöllisistä eroista. Solariumia otetaan täsmällisinä annoksina, kun taas aurinkoa nautitaan taivaalta vaihtelevina määrinä. Aurinkoa vastaan ajatellaan  myös voitavan paremmin suojautua esimerkiksi aurinkorasvoilla. Silti aurinkoa otetaan usein ilman rasvoja yhtä välineellisesti ja vielä keinoaurinkoa suurempina annoksina. Todellisuudessa kyse onkin solariumin ja auringon olemuksellisista eroista ihmismielessä.

Aurinko on ollut taivaalla pidempään kuin salkkarit on tullut televisiosta. Silti jälkimmäinenkin on alkanut muodostaa sosiaalisia normeja. Auringon ikuisuus näkyy kokemuksen rakenteellisena ehtona. Aurinko vain möllöttää ja sanelee laskuillaan ja nousuillaan ihmisen elämän omat laskut ja nousut. Aurinko liittyy yhtä vääjäämättömästi elämän ajalliseen kokemiseen kuin isän tai äidin läsnäolo tuntuu jokaisessa seksikokemuksessa. Ihosyöpää aiheuttavaa tähti on siten luonnollinen osa maailmaa ja meitä. Moraalin näkökulmasta se voi tehdä ihmiselle pahaa korkeintaan silloin, kun itse sitä kerjäämme.

Solarium on ennen kaikkea laite: keinotekoinen, ulkoapäin tuotu, luonnoton ja meistä irrallaan. Se loukkaa luonnon järjestystä ja tekee ihmiselle pahaa jo säteilemällä auringon kaltaista valoa. Aina kun ihminen astuu keinoauringon alle, hänen ensimmäinen tuntemuksensa on häpeä. Tämä ei johdu ensisijaisesti sosiaalisesta normista, josta käsin on paheksuttavaa asettaa ulkonäkö terveyden edelle. Häpeä ei myöskään palaudu yksilölliseen terveyden menetyksen pelkoon.

Keinoaurinko loukkaa voimakkaammin luonnonoikeutta kuin moderni lääketiede tai lentokone. Sitä voisi verrata tilanteeseen, jossa ihminen alkaa muokata välittömiä säätiloja. Intuitiivisesti ajatus voi tuntua jumalanpilkalta tai "luonnon voimien vaaralliselta näpräämiseltä", mutta yleensä vain jotenkin epäilyttävältä. Solariumilla on samanlainen epäilyttävä leima, joka juontaa juurensa auringon määräävyyteen ja jumalan kaltaiseen asemaan elämässämme.





perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kireys on parempaa sankaruutta kuin massa

Pääsiäisenä bodarit perinteisesti joutuvat ristiriitaisten tunteiden valtaan, kun katukuva pursuaa tavallista enemmän tyhjien kaloreiden symboleita. Bodarit voivat reagoida ristiriitaan antamalla itselleen armoa, jolloin he yleensä pitävät "diettiin muutenkin kuuluvan" a) hiilaripäivän b) hiilariviikon tai c) unohtavat ravitsemustietouden määräämättömäksi ajaksi eivätkä tapaa ihmisiä ennen kuin sixpacin rajat alkavat erottua loskalumen alta.

Rationaalisemmat pikkuklovnit saattavat määritellä suklaan oivalliseksi massan kasvattajaksi, jonka syöminen tukee suunnitelmallista lihasten kasvatusta. Oivalluksen jälkeen ei kannata enää muistuttaa suklaan ravintosisällön selkeistä puutteista, kuten lyhytketjuisista hiilihydraateista ja järjettömästä rasvan määrästä, vaan miettiä miksi massan kasvatus sinänsä olisi muutenkaan tärkeää bodarina olemisen kannalta?

Ajatusleikin voi aloittaa miettimällä aikamma sankarin ja antisankarin yhdistelmää Ramboa. Varsinkin kakkos- ja kolmososien fysiikka tuki täydellisesti Rambon toiminnallista sankaruutta. Äärettömän kestävä keskivartalo, tykinkuulaolkapäät ja kiipeämiseen sopiva selkä tekivät Rambosta voittamattoman vihollisen. Jalkojen piti olla juuri sellaiset, että niillä pystyy tarvittaessa potkasta kolmen sadan kilon painoiselta villisialta tajun kankaalle, mutta myös pinkaista Utain Boltin vauhdissa karkuun korealaisia kamikazelentäjiä.

Kannattaa myös pohtia läntisen maailman kovimman pään, Rocky Balboan menestyksen salaisuutta. Varsinkin Rocky III ja IV:ssa tulee selväksi, että hän ei voi voittaa yhtäkään todella kovaa vastustajaa ellei ole änkyräkireä. Rocky III:ssa Clubber Lang on huomattavasti kookkaampi kuin Rocky on koskaan ollut, mutta ei silti pärjää suonikkaalle ja nopealle Rockylle kuin päänaukomisessa. Rocky IV:ssa Rocky pystyy voittamaan steroidella uskomattoman voimansa hankkineen Ivan Dragon vain kehittyneellä laihdutusmenetelmällään, jota pystyy noudattamaan vain alkeellisessa treenimökissä Siperian vuoristossa. Varsinaisessa matsissa selostaja tituleeraa Rockya "keskisarjalaiseksi" koska ei voi uskoa Rockyn kireyttä.

Jean-Claude Van Damme on ollut jokaisessa roolissaan kohtuullisen pieni, mutta kireä ja hänen lihaksensa on aina valjastettu toiminnallisen sankaruuden välineiksi. Jean-Claude on itse sanonut liiasta massasta olevan vain haittaa, koska se jäykistää ja suurta ruhoa on raskasta kantaa. Olisi vaikea kuvitella yhdenkään ammattilaisbodarin, Kai Greenin lisäksi, ponnistavan spagaatista kolme ja puoli pahista tyrmäävään kurkipotkuun.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kumpi nostaa enemmän penkistä: Timo Räty vai vammautunut paviaani?

Bodauksella on voimanoston kanssa vain vähän yhteistä, mutta silloin kun lajit yhtyvät, kyse on miesten välisestä sankaruuden etsinnästä, pinnallisessa ja perusteellisessa mielessä. Sankaruudella voidaan tarkoittaa vastuun ottamista yhteisössä sekä sen ymmärtämistä, että elämä on itsensä ylittämistä.

Missään tilanteessa sankaruuteen ei kuulu pienempien kiusaaminen tai toisten syyttäminen siitä, ettei penkistä noussutkaan niin paljon kuin piti. Epäonnistuminen otetaan vastaan hiljaisella arvokkuudella ja tietoisena siitä, että uusi mahdollisuus tulee vastaan seuraavassa liikkeessä tai treenissä. Jokainen sankari tietää, että itsensä ylittämisessä epäonnistuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin onnistuminen.

Ennen kuin Timo Räty aloittaa penkkipunnerruksen, hän pyytää kuusi varmistajaa. Ei siksi, että Timo nostaisi erityisen suuria painoja vaan hän ei yksinkertaisesti voi nostaa ilman katsojia. Timo pukee penkkipaidan, rannesiteet, polvisiteet, nostovyön ja laittaa ranteisiinsa vielä vetoremmit roikkumaan. Tämän jälkeen hän asettuu tangon alle ja venyttää päkiänsä suurin piirtein rintansa kohdalle. Timo alkaa muistuttaa jyrkkää ja heikkoa C-kirjaimen muotoista kaarisiltaa.

Timo nostaa kuuden varmistajan voimin tangon pois telineestä kyynärpäät horjuen. Tanko lähtee laskemaan jo valmiiksi kahdenkymmenen sentin päässä olevaa rintaa kohti. Kaikki näyttää hyvältä kunnes tanko koskettaa rintaa ja nousee uudelleen noin viisi senttiä. Siihen se jäi. Kuusi varmistajaa auttaa tangon rauhallisesti takaisin telineeseen.

Timo nousee penkistä, irrottaa polvisiteet, rannesiteet ja nostovyön. Hän riisuu penkkipaidan, tiputtaa vetoremmit viereensä ja katsoo varmistajiinsa:

Minkä helvetin takia te autoitte?


torstai 2. helmikuuta 2012

Lihakset tekevät feministin

Kaikki tietävät, ettei kehonrakennus ole älyttömän miehekästä puuhaa. Jatkuvasti keikistellään peilin edessä ja etsitään yksittäisiä rasvasoluja yhtä neuroottisesti kuin bakteerikammoinen pissaliisa. Jos rasvasolua ei löydetä, ollaan varmoja, että jotain jäi huomaamatta, joten piiskataan kroppaa hiiridietillä vielä kuukausi. Jos taas kummallisen pehmeä kohta havaitaan mikroskoopilla tai ilman, puetaan päälle vieläkin isompi GASP:n huppari ja kieltäydytään menemästä paikalliseen sedulaan samojen pissaliisojen arvioitavaksi kunnes vika on korjattu.

Ensikuulemalta saattaa vaikuttaa, että kuvattu toiminta on häiriintyneiden yksilöiden tai kieroutuneen kulttuurin aikaansaannosta. Paniikkikohtausten ja epäilyttävien hyperdiettien takana on kuitenkin lämmin ajatus sukupuolten tasa-arvosta ja miesten mahdollisuudesta lähestyä naisten arvomaailmaa.

Ei ole sattumaa, että kehonrakennuskulttuuri sai alkunsa 60-luvulla, jolloin toisen aallon feminismi oli huipussaan. Miestä alettiin ajatella seksuaaliobjektina ja mies halusi samaan aikaan samastua naisten eksistentiaaliseen ahdistukseen historiallisesti passiivisena kohteena, jonka tarkoitus on palvella vain miehisiä tarpeita. Samastumisprosessi voitiin toteuttaa vain muuttumalla todelliseksi naiseksi.

Miehiselle vartalolle keksittiin äärimmäisen tarkat kauneuskriteerit, koska mies ei voinut saavuttaa naismaista persoonarakennetta tulematta täydelliseksi objektiksi ja kadottamatta ainakin osaksi sitä miehistä itsevarmuutta, josta mies oli historiallisesti nauttinut. Miehen piti olla vain kroppansa ja ruumiseen liittyvät funktionsa, kuten nainenkin oli ollut.

Emansipaatioprojekti tuotti tulosta ja nykyään Suomeen syntyy vuodessa tuhansia epävarmoja miesobjekteja, jotka kaikki miettivät kelpaavatko he kenellekään edes petiseuraksi.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Bodaus on tie nirvanaan

Neloselta alkaa uusi ohjelma Jutta Gustafsbergin elämästä ja matkasta kohti bodauksen MM-kisoja. Samalla seurataan tavallisten kuolevaisten muuttumista bodausideologian ylpeiksi kannattajiksi. Jo ensimmäisessä ohjelmassa personal trainerit muistuttavat ylipainoisia ihmisiä bodauksen tärkeimmästä teesistä: kuvittele mielessäsi oma ideaalinen kroppasi ja tavoittele joka päivä arjen ja herkkujen keskellä tätä mielikuvaa.

Sääntö sopii analogisesti kilpailuyhteiskuntamme tärkeimpään opetukseen: kuvittele mielessäsi oma ideaalinen elämäsi kymmenen vuoden päästä ja tavoittele joka päivä arjen ja välittömien houkutusten keskellä tätä mielikuvaa. Itsensä hallitseminen esitetään keinona päästä tiettyyn päämäärään, mutta todellisuudessa itsensä hallitseminen on enemmän kuin tehokkaampi laihdutusvalmiste tai keskitäyteläisen punaviinipullon korkki. Se on tila, jossa bodari on enemmän läsnä omassa kehossaan ja pystyy yhdistämään oman mielensä ristiriitaiset tarpeet yhdeksi kokonaisuudeksi palvelemaan rationaalisia hyveitä.

Jos buddhalainen munkki, jotka ovat usein todella kovassa kunnossa, kertoisi itsensä hallitsemisesta, hän yhdistäisi sen välittömästi tietoisuustaitoihin ja sanoisi, että ainoa tie henkiseen vapautumiseen on tietoisuustaitojen jatkuva kehittäminen. Munkki saattaisi vinoilla lihasten kasvattamisesta tehottomana ja maallisena tapana, mutta näkisi nopeasti lihasten läpi kivun ja itsensä koettelun itsetarkoitukselliseen maailmaan.

Tässä maailmassa kiehtovinta on ruumiillisuuden ylittäminen ja sille naureskelu. Bodaus onkin ainoa laji, jossa ruumiillisuudesta tehdään tarkoituksella pilkkaa. Bodari asettuu kyseenalaistamaan pinnallista ulkonäkökeskeisyyttä tarkoittaen, että laihdutusta ja lihasten kasvattamista kannattaa edelleen tehdä. Tekeminen vain tarkoittaa kulttuuristen merkitysten ylittämistä ja itseensä syventymistä kivun ja itsensä koettelun kautta. Nirvanaan ei siis päästä ainoastaan meditoimalla vaan nostamalla rautaa joka päivä lujempaa kuin koskaan aiemmin.